Kävästiin Cindin kanssa tänään poistamassa tikit silmäluomesta. Neiti oli vaan sitä mieltä ettei niitä poisteta, mutta saatiinpa pois kuitenkin. Haava on parantunut onneksi hienosti. Nätti silmäluomi siitä vielä tulee.
Naksuttelin Cindin kanssa tänään. Tarkoituksena olis opettaa sitä nostamaan esineitä maasta ja noutamaan, mutta Cindin kohdalla tämä on osoittautunut vähän hankalammaksi opettaa kuin esim Aadalle. Olin jo itseasiassa luovuttanut koko homman, mutta ajattelin nyt pitkästä aikaa taas harjoitella tätäkin.
Olen asettanut seuraavat kriteerit tähän harjoitukseen:
1. Koskee esinettä kuonollaan
2. Koskee esinettä suullaan
3. Pitää esinettä suussaan muutaman sekunnin (ei saa sylkeä pois)
4. Pitää esinettä suussaan vähän pidempään.
Näissä tähän astisissa esine on siis ollut minun kädessäni
5. Nostaa esineen maasta (ei saa tiputtaa maahan vaan luovutettava käteen)
6. Nostaa esineen maasta joka on vähän kauempana.
Cindi jumittuu tuohon kolmoseen eli se tiputtaa esineen samantien kun minä irrotan otteen esineestä. No lisää harjoitusta. On se ennenkin huomattu ettei hän opi ihan samaan tahtiin kuin esim. Aada.
Toisaalta kun yritin opettaa Cindiä ja Dianaa hyppäämään syliin niin Cindi hoksasi sen paljon nopeammin kuin Diana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti